lauantai 14. joulukuuta 2013

Joulukuun neljästoista

... Ja hätä kädessä!

Tapahtuipa näin joulukuun neljäntenätoista päivänä sellaista, että Kulkuri karkasi saunarakennuksesta omille teilleen. Kissaa jahdattiin monta monituista tuntia eikä se antautunut kiinni. Tokihan Kulkurin olisi voinut antaa olla ihan rauhassa ulkona, mutta entäpä jos se olisi lähtenyt kauaskin karkuun? Jos kissa ei usean kuukauden aikana löydä kotiinsa, niin tuskin se nyt yhtäkkiä kovemmalla pakkasellakaan eksyy kotiinsa (jos sillä sellainen on ollut, muukin kuin jonkun kesämökki). Kulkuri on kuulema nukkunut erään saman paikkakunnan talon ulkoeteisessä kesällä, eli se on ollut kiertolainen jo silloin...

No, saunaa lämmitettiin kissalle siitäkin huolimatta, ettei se enää ollut saunalla. Kulkuri vaelteli pihapiirissä ja maukui mahdottomasti matkan päästä, nosteli tassujaankin merkiksi siitä, että häntä paleltaa. Lopulta illan suussa, kahdeksan maissa, kissa tuli vapaaehtoisesti saunalle lämmön ja ruoan perässä ja saunan ovi saatiin taas pönkkään. Voi miten iloisia koko sakki olikin! Ja Kulkurikin oli tullut oikein syliin saakka, naamaa puskemaan. Minä olin silloin katsomassa Hobittia (josta taasen lisää myöhemmin...), mutta tein Kulkurille päivemmällä lupauksen: jos Kulkuri palaa takaisin, lupaan huolehtia hänestä loppuelämänsä ajan. Niinpä minulla taitaa olla kohta virallisesti neljä kissaa, sillä ei kukaan ole kysellyt Kulkurin perään ja lainmukaiset viisitoista päivääkin tulevat pikkuhiljaa täyteen. Ehkä Kulkuri päätti hyväksyä tarjoukseni ja tuli siksi lopulta vapaaehtoisesti saunalle..?

Loppu hyvin, kaikki hyvin (toistaiseksi)!

7 kommenttia:

Myrsky ja Tuisku kirjoitti...

Upeeta! Tässä tarinassa näyttäis olevan onnellinen ja lämmin loppu.

E kirjoitti...

Ihanaa, onneksi Kurkurilla on lämmin paikka :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Ihanan lupauksen teit ♥

Ana kirjoitti...

*aplodeja!*

Mamma N kirjoitti...

Karkuri taisi tietää mihin tulla takaisin :)

Elina kirjoitti...

Myrsky ja Tuisku: Toivotaan niin! :)

Kartanonrouva Elise: Kyllä, siihen saakka kunnes saan Kulkurin madotettua ja rokotettua, sitten se pääsee tutustumaan uusiin "sisaruksiinsa" ja sisätiloihin reilusti :)

Myrsky ja Minna: Toivottavasti sillä oli edes osasyy Kulkurin paluuseen :)

Zepa: Voi kiitos... :o

Mamma N: Toivotaan niin! :)

Mehu kirjoitti...

Mitä sinä pidit Hobitista? :)
Minusta siinä oli vähän liikaa taistelun tohinaa ja touhotusta, mutta paranee varmasti useamman katsomiskerran myötä! :P Ja ei se missään nimessä huono ollut!