sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isänpäivän kynttilä


Jälleen näitä päiviä, jolloin tulee vietyä kynttilä haudalle. Aikaa alkaa tulla kuluneeksi sen verran paljon, tammikuussa jo 13 vuotta, että tunnelma hautausmaalla on lähinnä rauhoittava. Juhlapyhien aikaan hautausmailla on aina paljon kynttilöitä ja hämärässä loistava kynttilämeri on oikeastaan melkoisen kaunis. Jokainen niistä kertoo lämpimistä ajatuksista jotakuta kohtaan.

Näissä tunnelmissa hyvää isänpäivää sinne jonnekin!



4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Hyvää isänpäivää sinnekin <3
Huomasin tämän olevan ensimmäinen, jolloin ei kirpaise, suututa, suruta ja harmita vuoronperään. Isäni kuolemasta on nyt yli kuusi vuotta. Toisaalta, menetin isäni vasta aikuisena ja hänkin oli jo siinä iässä, jolloin ihminen aika luonnollisesti kuolee - sinä menetit isäsi todella varhain ja liian nuorena. Jollain tavalla oman isäni menetys tuntui ja tuntuu kuitenkin luonnolliselta, vaikka se täytenä yllätyksenä tulikin.

Mehu kirjoitti...

Tänään olit mielessäni ja mietinkin että viet varmasti taas kynttilän isäsi haudalle. ó.ò Mutta hautausmaa on kyllä tunnelmallinen paikka kynttilämeren loisteessa. ♥

Mamma N kirjoitti...

AnnaS kirjoitti...

Todella kauniin lyhdyn olet löytänyt!
Äitini kuoli reilut 16 vuotta sitten ja onneksi suru/kaipaus muuttaa muotoaan. Kuitenkin äitienpäivä on aika raskas päivä -niin kuin sinulle varmasti isänpäivä.