perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulukuun 7: Sinisiä tunnelmia itsenäisyyspäivältä





Eilen oli verrattoman hyvä ulkoilukeli ja kävinkin hieman kävelemässä kipeästä selästä huolimatta. Muutoin oli varsin hyvä kävellä, mutta ylämäkeen käveleminen kävi kylläkin kovasti selkään. Olin liikenteessä hieman ennen hämärtymistä, melkeinpä sinisellä hetkellä.

Tällaisenaan luonto on minun mielestäni kaikkein kauneimmillaan. Luonto on toki kaunis muulloinkin, mutta valkoisessa ja sinertävässä on vain sitä jotakin.

Linnanjuhlien, lautapelien ja Joulutarina-elokuvan lisäksi päivään kuului tietysti myös ruoka. Aamupäivästä syötiin leipälounas, joka sisälsi kylmäsavulohta, kananmunaa, punasipulia, tilliä ja vaahdotettua smetanaa. Jokainen sai koota mieleisensä kokonaisuuden itselleen.



Päivällisellä syötiin puolestaan aurajuustoporsasta, valkosipulikermaperunoita, uunijuureksia sekä lohirullia, punasipulihilloketta ja salaattia. Jälkiruoaksi luumurahkaa.



Jotta kenellekään ei varmasti jäänyt nälkä, tehtiin linnanjuhlien seurantaan eväiksi vielä juustolautanen.


Kissojen juhlapäivällinen sisälsi tänä syksynä kaadettua jänispaistia (joutui juuri pakastekaranteenista täksi päiväksi) ja juhlaohjelma oravien sekä lintujen katselemista ikkunan takaa, mummolassa kun sellainenkin huvitus on mahdollista.


Varsin leppoisissa tunnelmissa vietetty päivä. Kurnauskis!

5 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Teillä näytti ulkona kauniilta ja sisällä herkulliselta. Hieno päivä!

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Kauniit siniset hetket saitkin vangittua. Ja on teillä herkuteltu!

E kirjoitti...

Kauniita kuvia! Pakkanen tuntuu aivan minunkin nenänpäässäni :)

Paula kirjoitti...

Ihania sinisen hetken kuvia. Teillä oli herkkuruuat itsenäisyydenpäivän kunniaksi. Ja kissoillakin omat huvitukset.

Mehu kirjoitti...

Totta, kyllä se talvinen luonto on kaikkein kaunein! ♥