sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kaunista äitienpäivää!



Kaunista äitienpäivää kaikille äideille!

Omalle äidilleni tein kinuski- ja kermapäällysteisen täytekakun, jonka täytteenä on päärynää ja valkosuklaakermaa. Koristeena sokerikukkasia.

Kakku syntyy yksinkertaisuudessaan näin:

Kuori ja soseuta päärynät (2-3 kpl). Anna seoksen tekeytyä vähän aikaa ja kuori osa nesteestä pois. Jos päärynäsoseeseen jää reilummin nestettä, kakkua ei tarvitse kosteuttaa erikseen oikeastaan laisinkaan. Muuten edessä on melkoinen nestetulva!

Sulata valkosuklaa (130g) joko vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa. Jätä jäähtymään ja vatkaa tällä välin kerma (2 dl). Vatkaa valkosuklaa joukkoon ohuena nauhana. Maista seosta ja lisää tarvittaessa ripaus sokeria. Lisäsokeri ei kuitenkaan ole välttämätön, sillä valkosuklaa itsessään on melkoisen makeaa.

Leikkaa tavallinen sokerikakkupohja kolmeen osaan ja kostuta pohjia tarvittaessa hiukan. Levitä ensin päärynäsosetta ja sen jälkeen valkosuklaakermaa, toista toisessa kerroksessa.

Valmista kinuski ohjeen mukaan (erilaisia ohjeita on paljon, ja toinen sopii toiselle paremmin kuin toinen) ja kuorruta kakun päällys. Valmiit kastikekinuskit tahtovat imeytyä kakkuun. Vatkaa kerma (3-4 dl) vaahdoksi ja pursota reunoille. Koristele mielesi mukaan!

Päärynän, valkosuklaan ja kinuskin liitto osoittautui sen verran maistuvaksi, että tätä kokeillaan toisenkin kerran. Äiti näet haluaisi samanlaisen kakun syntymäpäiväjuhlilleen lokakuussa.


Ajattelimme tässä lähteä vielä muutamalle geokätkölle. Sen jälkeen palataan laittamaan ruokaa, lohta.

Nauttikaahan taas kauniista päivästä, meillä paistaa ainakin tänään aurinko! Viime yönä olikin pakkasta, taisi mittari näyttää lähemmäs kymmenen miinusastetta!

5 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Onpas herkullisen näköinen kakku! Tälläisiä kuvia ei saisi postailla, kesäkuntoon kun tässä yritän :D Mukavaa äitienpäivää!

Elina kirjoitti...

Kiitos Anni! Kesäkunto on jotakin sellaista, mihin itsensäkin pitäisi kai pyrkiä, mutta olen melkeinpä liian laiska ja AHNE pystyäkseni siihen :D

Mamma N kirjoitti...

Kaunis kakku! Kyllä varmasti ilahdutti äitiä :)

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Aivan mielettömän ihanan näköinen kakku, slurps! Kyllä tuommoista mielellään pistelisi poskeensa...

Elina kirjoitti...

Naukulan Mamma ja Myrsky, kiitokset! Kannattanee pitää kiirettä, kakku hupenee uhkaavaa vauhtia ;)