keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Sitruunapiiras ja texmex-henkinen jauhelihapiirakka

Kolmisen viikkoa sitten leivoin piirakoita sukulaisvierailun kunniaksi. Samaa sitruunapiirasta on tullut nyt leivottua neljä kertaa tuon jälkeenkin, on todella hyvää!

Pakko erikseen mainita, että kuvien ottaminen jäi niin viime tinkaan, ettei itse piiraita meinannut riittää kuvattavaksi enää laisinkaan. Erityisesti jauhelihapiirakka ei ole kuvassa parhaimmillaan, sillä poloinen on ainoa pala mikä piirasta oli enää kuvautilanteessa tähteenä ja jääkaapissa oleillut piirakka ei tosiaan aina ole aivan parhaimmillaan mitä ulkonäköön tulee. Siispä vähän pimeitä eikä niin parhaita kuvia, mutta jos ainesosat miellyttävät niin suosittelen testaamaan itse kuvista huolimatta!

Sitruunapiiraan ohje on Kinuskikissan luomus.
Jauhelihapiirakan ohje omaa tuotosta.

Nopea sitruunatorttu
Tästä pääset ohjeeseen: *klik*



Texmex-henkinen jauhelihapiirakka


Tarvikkeet:

1/4 pakettia hiivaa
1 dl vettä
n. 2,5 dl vehnäjauhoja
n. 25 g rasvaa
ripaus suolaa

n. 200-300 g. jauhelihaa
2-3 tomaattia
1-2 punasipulia
1 prk Santa Maria Pineapple Salsa Medium-kastiketta
1 prk Valion aurajuustolla maustettua ruokakermaa
2 kananmunaa
suolaa, grillimaustetta ja oreganoa sekä
chiliä joko tuoreena tai kastikkeena, maun mukaan

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, rasva ja vehnäjauhot.
Vaivaa taikina kimmoisaksi ja anna kohota täytteen tekemisen ajan.

Paista ja mausta jauheliha. Pilko tomaatit ja sipulit pieniksi.
Sekoita salsa-kastike, ruokakerma ja kananmunat sekä mausteita makusi mukaan.
Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja täytä.

Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Nyt lähden tästä keittämään teetä, on pitkä (työ-)päivä takana.

Herkullista keskiviikkoa!

Ei kommentteja: