tiistai 27. joulukuuta 2011

Jouluksi kotiin

Koko syksy on kulunut meillä kaikenmoisissa puuhissa, eikä Felix ollut käynyt kotona vielä laisinkaan. Reilut parisen viikkoa sitten poika kuitenkin matkusti ensimmäistä kertaa tänne uuteen kotiimme!

Joulunaika on sujunut tähän mennessä melko hyvin. Ensimmäisenä koti-iltanaan Felix oksensi ruokansa pois, mutta laskeskelin tämän johtuneen liiasta kuivaruoan hotkimisesta. Mummolassa kuivaruoka oli nimittäin päässyt loppumaan ja Felix pitää siitä kovasti sisarustensa tavoin. Kun kuivaruokaa oli jälleen tarjolla, se katosi parempiin suihin liiankin nopeasti. Edes aktivointilelu ei näytä estävän liian nopeaa ruokailua silloin, kun kissat sille päälle sattuvat! Felixillä on tosiaan myös paha tapa jättää nappulat pureskelematta, sillä saatavillamme ei ole tuota suurempaa nappulakokoa. Ensimmäisen illan jälkeen poika ei ole oksentanut eikä ollut muutoinkaan kipeä, ennen tätä iltaa... Jälleen poika antoi ylen kuivaruokansa, tosin pienen määrän kokonaisia ja sulamattomia nappuloita. Tämä johtui mielestäni jälleen kuivaruoasta, sillä Felix tahtoi vielä itse siivota jälkensä syömällä nappulat uudestaan. Nappuloissa ei pitäisi edelleenkään olla mitään erityisen allergisoivaa ja kissat syövätkin nappuloita joka ilta noin kourallisen (laskeskelin, että suurella kourallani mitattuna kahden kilon Power of Nature-säkistä riittää annoksia 40-50 kpl kolmelle kissalle - nappulat ovat enemmänkin herkkuja ja aktivointia varten). Ainahan noita ongelmia ei esiinny, nytkin oli tuo kahden viikon väli. En ole vielä keksinyt, kuin estää tuo hotkiminen ja purematta jättäminen. Olemme kokeilleet aktivointipalloa, nappuloiden metsästämistä ja nykyistä älypeli-lautaamme.

Nyt seurailemme vähän tilannetta. Mikäli oireita alkaa ilmenemään selkeästi kotona olemisesta, kokeilemme hiilipuhdistusta vielä toiseen kertaan ja sitten mietimme otsonointia. Jos teillä lukijoillamme on kokemuksia otsonoinnista, kuulisin niistä mielelläni!



Meidän joulumme meni siis ainakin kissojen osalta hyvin, vaikka osa ihmis-edustajista olikin vähän sairaana :)




Kissojen jouluherkkuihin kuuluivat porsaansydän, pienet palat joulukinkkua ja pukinkontista ilmestyneet kuivatut kananmaksapalaset. Pukki muisti kissoja runsailla lahjoilla, joista ensimmäinen onkin jo rikki..! Suurimpiin suosikkeihin kuuluvat ehdottomasti yhteiseen käyttöön tarkoitetut Cuddle Bag ja riippumatto. Uusi tunneli on ainakin juuri nyt pelattuna kasaan tuolla nurkassa ja yhdestä uudesta lelusta saatiin jo palanen tosiaan irti (voi olla, että ne lahjapallot päätyvät vielä takavarikkoon).


Väsynyt juhlijajoukko simahti illan päätteksi omaan peittokasaansa :)

Toivottavasti teillä on ollut mukava joulu!



6 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Ahmimiseen en osaa antaa muita vinkkejä kuin samat mitä koirillekin käytetään. Eli kuivaruoan voi laittaa laakeaan astiaan (koiralle tyyliin pesuvati), jolloin sitä ei voi ahmia koko satsia kerralla, vaan joutuu väkisinkin syömään hitaammin. Toinen konsti on laittaa ruokakupin keskelle vähintään nyrkinkokoinen tai isompi kivi (tai joku vastaava möhkäle), jolloin ruoka pitää syödä pitkin kiven ympärystä ja ei voi ahmia. Kokeile kumminkin noita konsteja nyt alkuun kisuille, jospa vaikka olisi apua. :)

Ihana tuo viimeinen kuva, onnellisen näköisiä kavereita (ja kalaviltillä! :D ). ♥

Keltsu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Keltsu kirjoitti...

Toivottavasti teillä rupeaisi nyt menemään Felixin kanssa hyvin.

Meilläkin pientä hotkimissongelmaa, Onni on parantumaton hotkija. Sen mielestä kollimaiseen tyyliin ei kuulu ilmeisesti pureskeleminen... ja tämä ei ole edes kiinni nappulakoosta! Niin penturaksut, normaalikokoiset raksut ja suuret Maine Coon sekä kaikki hammasraksut tuo vetelee pureskelematta. Eläinlääkärikin kun ehdotteli hammasongelmiin hammasraksuja, kerroin tuosta - hän ei voinut kuin nauraa ja todeta että siitä ei sitten taida olla meille apua. Onnekseni Onni on kyllä sellainen rautavatsa joka ei vähästä hätkähdä - hyvin harvoin se oksenteleekin.

Riitta kirjoitti...

Vilma-kissallakin on ajoittaista hotkimista, jota seuraa aina välillä surkea mauku ja oksu. Paine ahmimiseen taitaa syntyä Iitun läsnäolosta, varsinkin jos on just vaihdettu toinen maku kuivanappuloihin. Tällöin kissoille katetaan eri puolille huonetta :D

Anonyymi kirjoitti...

Sööttejä kissoja! Itsekkin tahtoisin punaturkkisen kissan ja vierailu blogiisi pahensi tilannetta :D Kissasi ovat niin kauniin värisiä.

Elina kirjoitti...

Kiitos paljon vinkeistä! :)

Meillä on tosiaan tuo pelilauta kuivaruokien syömisessä käytössä, jossa kissojen täytyy yksitellen käpälällä onkia murot suuhun. Ehkä kuitenkin voisin kokeilla jotain tuollaista erilaistakin ruokinta-alustaa/astiaa, jos se vaikka vähän hämmentäisi ahmijoita ja samalla hidastaisi vauhtia :D

Maija, kiitos oikein kovasti kommentistasi! :)