sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Kuukauden kootut osa I

Olen pitänyt lukupäiväkirjaa kuutisen tai seitsemän vuotta. Jossain vaiheessa innostus suurempaan analysointiin hiipui ja lopulta aloin unohtaa merkitä edes sen ylös, minkä kirjan luin milloinkin. Tähän unohteluun yhtyi myös muutenkin huono muistini, sillä jossain vaiheessa tuli tilanne eteen, jossa en enää muistanut, olinko lukenut kyseistä kirjaa vaiko en.

Viime aikoina sama ilmiö on tullut tutuksi elokuvienkin kanssa. Vasta pari viikkoa sitten nappasin hyllystä Vanilla sky-leffan, aikomuksenani viimeinkin katsastaa kyseinen teos läpi. Mitäpä lopulta tapahtuikaan? No, ensimmäisen puolen tunnin aikana selvisi tietysti, että minähän olin jo katsonut kyseisen filkan ;)

Kuukauden kootut tulee siis sisältämään yksinkertaisesti mahdolliset kirja-, elokuva- ja sarjamerkinnät kuluneelta kuulta, ja miksei kenties muitakin ajankohtaisia merkintöjä. Lähinnä toki oman muistini virkistämiseksi, muttei miksei myös vaikkapa ideoiksi teille muillekin.
Lisäksi paljastettakoon, että olen kovasti listaihmisiä!

*****

Kirjat:
  1. Harry Potter ja Liekehtivä pikari (J.K. Rowling)
  2. Harry Potter ja Feeniksin kilta (J.K. Rowling)
  3. Kuninkaan salamurhaaja (Robin Hobb)
Huomaa, että luin mahdottoman vähän tammikuussa. Minulla oli nimittäin kertynyt melkoinen kasa aikakauslehtiä viime heinä-, elo- ja syyskuulta, joten kahlasin niitä läpi. Suurin pino oli varmaankin Kotiliesiä ja Tähdet ja avaruus-lehtiä.

Elokuvat:
  1. Narnian tarinat; Kaspianin matka maailman ääriin
  2. The Prestige
  3. The Flintstones - Viva Rock Vegas
  4. Vanilla sky
  5. Saiturin joulu
  6. Twilight; Epäilys
  7. Johtaja Uuno Turhapuro, pisnismies
  8. Yksin kotona 2; Eksynyt New Yorkissa
  9. Yksin kotona 3
Muuta:

Kissat sairastelivat, olimme mummolassa ja isän kuolemasta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta.


lauantai 29. tammikuuta 2011

Muumi-kissojen viikonloppu

Tämä kuva pienistä tuo mieleeni muumit. Jossain jaksossa muumit nimittäin maastoutuivat maahan kiviksi, ja eivätkö vain nuokin muistuta hieman pyllöttäviä muumeja?

Täällä mummolassa pienimmät tykkäävät erityisesti nukkua kainalokkain. Tähän tyyliin:

Jolloin Magnus vähän jurnuttaa, että enkö minäkin ole ihan yhtä söpö ja ihana pikkuinen! Minunkin pitäisi päästä viereen! Nih!



torstai 27. tammikuuta 2011

Jo kokonainen vuosikymmen

Uskomatonta, miten vikkelään aika kuluukaan... Tasan kymmenen vuotta sitten isäni siirtyi ajasta ikuisuuteen. Vieläkin tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä on ollut poissa jo noin kauan.


Kävin tänään äidin kanssa hautausmaalla viemässä kynttilän ja kukkia isän muistolle. Uskomaton määrä lunta! Toisaalta, tuolla alueella on aina ollut paljon lunta... Nimittäin n. 50 metriä vasempaan, niin meidän entinen kotimme sijaitsee siinä. Äidille taisi olla liikaa, kun näki makuuhuoneen ikkunasta haudalle. Näki aina tarkastaa, paloiko kynttilä vielä. Eikä se kyllä ollut herkkua kenellekään, varsinkaan kun isä kuoli kotona. Ehdimme asua kahdestaan tuossa talossa vähän yli vuoden, muutimme pois paikkakunnalta seuraavan vuoden hiihtolomalla. Ja nyt olen ollut paluumuuttaja jo yli neljä vuotta, niin se aika vain kulkee eteenpäin.


Jätimme lumen koskemattomaksi ja laitoimme kukat ja kynttilän vain haudan kohdalle lumipenkkaan.

Lepää rauhassa isä, missä ikinä sitten oletkin.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Tunnustus

Elämäni ensimmäiset tunnustukset, hih ja vau! Pienestä sitä voi ihminen ilostua.
Kiitos Tanskulle!



Tunnustuksen saatuaan pitää kertoa seitsemän asiaa itsestään ja jakaa tunnustus eteenpäin jopa viidelletoista blogille. Suuri määrä!

1.

Olen kissaihminen, mutta olen kärsinyt astmasta ja monenmoisista eläin- ja muista allergioista vuositolkulla. Ensimmäinen lemmikkini olikin kissan sijaan maakilpikonna, Milla "Ykkönen"!

Konna kuitenkin kuoli parissa kuukaudessa sairauteen, ja seuraava lemmikkini olikin toinen maakilpikonna, Milla "Kakkonen". Lapsen logiikalla kai ;)
Milla Kakkosesta jouduin luopumaan isän kuoltua, mutta se sai kodin silloiselta kirjeystävältäni.

2.

Äitini on paras ystäväni!


3.

Olen koti-ihminen. Olen ollut sitä lapsena, teini-iässä ja enemmän tai vähemmän aikuisena.
Panostan mieluusti kotiin ja asumiseen.
Haaveilen omasta talosta.

Pidän kyllä matkustelusta ja haluaisin mieluusti matkustaa enemmän jos mahdollista.
"Valitettavasti" se on nykyään vähemmän mahdollista, sillä kissoista on pakko huolehtia -pitkät matkat eivät vain luonnistu. Toisilla on lapset, minulla kissalapset.


En valita!

4.

Pidän itseäni melko lauhkeana ihmisenä, ja tulen vastaan asioissa.

Mutta sitten kun sen lauhkean lampaan selkä katkeaa, se myös katkeaa kunnolla.
Mitä tahansa en minäkään suostu sietämään.
Ei kai pidäkään?

5.

Erakkoluonteestani huolimatta haaveilen siitä, että voisin jokin kaunis päivä käyttää ammattinimikkeenäni psykologia.
En tiedä kuinka kauan sitä työtä tekisin, mutta ainakin alan opiskelu kiinnostaa.

Taidelukio taisi nimittäin osoittaa sen, että ei, ei minusta tule taiteilijaa!

6.

Kohtaan viisi viitaten, voisin kyllä tehdä monta muutakin asiaa.
Olla käsityöläinen, sisustaa koteja, pitää pientä B&B-paikkaa tai vaikkapa "emännöidä" kissataloa.

Ei siitä tulevaisuudesta koskaan tiedä!

7.

Lapsellista kyllä, minä suorastaan rakastan light-cocista.
Olen koettanut päästä tavastani eroon jo pari vuotta, joten nykyään juon sitä vain viikonloppuisin.

Uskottavuuteni loppu?

***

Seuraavaksi blogeja, joiden pitäjiä tahdon muistaa.
Moni näistä blogeista on jo kertaalleen tämän saman tunnustuksen saanut,
mutta mainitsen teidät nyt kuitenkin omassakin listassani.
Uudestaan tuskin hommaan tarvitsee ryhtyä,
eikä minun takiani ole pakko muutenkaan sitä tehdä, jos ei omalta tunnu.
Tahdon vain tällä tavoin ilmaista, miten kovasti arvostan blogejanne!

(Vaikka olisinkin sitten se hiljainen, harvoin kommentoiva kävijä!)

Saila
Miia
Lennu
Kirpparikeiju
Manti ja Mortti
Char
Bea's
Mia Chilen Peikkokukkulalta
Anni
Emilia
Katja
Anu
Sanna
Riitta
Hannah




lauantai 22. tammikuuta 2011

Sopiva ilta mietiskelemiseen

Viime yönä luonto näytti taas voimansa, kun perhepiirissä koettiin sekä uuden elämän ihme ja kuoleman kyläily. Näin se luonnon kiertokulku vain menee, että uutta syntyy vanhan tilalle, vaikka se toisaalta surullinen ajatus onkin.

Viime aikoina olen miettinyt taas paljon elämän kulkua yleensäkin, ja olen nyt tehnyt paljon huomioita pitkin tätä talvea ja viime syksyäkin täältä blogimaailmasta. Ja muutenkin nettimaailmasta, foorumeilta jne. Olenko pessimisti, jos väitän, että maailma on mennyt taas huonompaan suuntaan?

Yksi huomioistani koskee suoraa kommentointia, johon kenties nimimerkin antama suoja vaikuttaa varmaankin mitä suurimmissa määrin. Moni on herännyt siihen todellisuuteen, että oma itsensä saa ja pitääkin olla. Mutta millä tavoin tämä olisi huono asia, miksi näen siitä nykyään lähinnä vain negatiivisen puolen?

Moni blogi ja foorumikirjoitus "huutaa" kirjoittajansa tyyliä ja mielipiteitä. Siihen saakka näen sen positiivisena, kunnes omaa mielipidettä aletaan pitää ainoana ja oikeana. Nämä henkilöt, jotka aikaisemmin saattoivat kärsiä jonkinasteisesta syrjinnästä ja jotka mahdollisesti joutuivat muokkaamaan omia mielipiteitään yleisen kannan mukaiseksi, vaativatkin nyt samaa kuin heidän entinen vastapuolensa - minä ja minun näkemykseni on oikein, kauheaa miten tuo julkeaakin ajatella tuolla tavoin!

En tiedä miksi, mutta huomasin tällaisia ajatusmalleja toteuttavia kirjoituksia erityisesti nyt viime joulun alla. Joulunhan pitäisi olla vähintäänkin iloista antamisen ja rakkauden aikaa, ja vaikkei joulua edes viettäisi, miksei senkin ajan voisi viettää silti rauhallisesti, toisia kunnioittaen? Jaksan siis ihmetellä, miksi persoonallisuudesta tahdotaan melkein väkisin muokata negatiivinen asia.

Yksi erityisen pistävä kommentti koski jotenkin lahjojen paketointia. Kirjoittaja pohti tekstissään sitä, miten joku voikin pitää kaupallisista lahjapapereista - nehän ovat rumia ja epäekologisia, kuka sellaisen paketin tahtoisi? Ei hän ainakaan, mieluummin olisi ilman lahjaa. Ajattelin pitkään tuota kommenttia (joka siis ei ole suora lainaus mistään) ja sitä, miten määrittelin itseäni paketoijana, lahjan antajana ja saajana. Milloin lahjojen paketoinnista tuli sellainen asia, jolla voi lytätä toisen ihmisen lyttyyn? Minäkin pidän luonnollisista paketeista, mutta paketoin lahjojani myös kaupalliseen lahjapaperiinkin. Tähän saakka en ole edes tullut ajatelleeksi, että joku voisi hyljeksiä antamaani lahjaa paketoinnin perusteella, mutta ilmeisesti sitäkin pitäisi alkaa pohtimaan... On hyvä, että ihmiset panostavat omannäköiseensä tekemiseen, mutta entä ne, joita ei kiinnosta, joilla ei ole aikaa tehdä paketteja tuntitolkulla, tai vielä pahempaa - ne joiden mielestä kaupallinen lahjapaperi saattaisi jopa näyttää kauniilta?

Iva, inho ja jopa lievä aggressio saattaa kuultaa toisinaan kommenttien läpi.

Tyhmä, mauton, osaamaton, ruma.

Minun tapani on uniikki, näin asiat hoituvat oikeaoppisesti!

Luultavasti tämäkin kirjoitus on hukkuva bittiavaruuden syövereihin, eikä se saa mitään muutosta aikaiseksi. Kun oikein tarkkaan katsoo, niin eikös tämäkin ole pohjimmiltaan juuri sitä, mitä tällä tekstillä koetan alunperinkin kritisoida? Silti harmittaa moinen maailman kulku.

Perinteinen "antaa kaikkien kukkien kukkia" sopisi tähän nyt erittäin hyvin.. Ainakin niin kauan, kunhan nämä kasvavat kukkaset eivät tuhoa toisten kasvualaa ;)

Ei muututa sellaisiksi, mistä emme alunperin itsekään pitäneet!


perjantai 21. tammikuuta 2011

Viikonlopun kuvasarja

Viiksikarva vieköön, kun osaakin väsyttää!


Viikonloppuna meidän lauma vain olla löllöttää!

maanantai 17. tammikuuta 2011

Inha velvollisuus

Tänään raahauduin viiden vuoden tauon jälkeen hammaslääkärille. Olin ihan varma että yhden elämänjakson jälkeen hampaani olisivat jotakuinkin "mennyttä kalua", mutta kuinka ollakaan, kerrankin oli vissiin ollut jonkinsortin tuuria matkassa - vain kaksi reikää! Odotin nimittäin lukua viidestä ylöspäin... Kokemus oli myös siinäkin mielessä uusi, että nämä olivat nyt elämäni ensimmäiset reiät hampaissa. Eikä poraaminen tuntunut edes niin hirveältä kuin odotin, ei se tuntunut oikeastaan yhtään miltään.

Hammaslääkärin jälkeen kävin kotona tyhjentämässä postilaatikkoa ja täydentämässä kissojen ruokavarastoja. Sen jälkeen alkoi kamalasti houkuttamaan palkinto hammaslääkäri-reippaudesta! Suuntasin siis kultasepänliikkeeseen ;)


Toiset (ehkä muotitietoisemmat?) ostelevat Nomination-paloja tai charms-riipuksia. Minulla on kuitenkin oma juttuni! Sain mielestäni aikanaan rippilahjaksi todella kivan ja erikoisen ristin ulkomailta, kunnes se katosi mystisesti mökkipaikkakunnallamme heti muutama viikko ripillepääsyn jälkeen. Meni muutama vuosi etsiessä uutta korvaajaa tilalle, kunnes löysin itselleni sopivan yksilön. Siihen saakka kaulassani oli riippunut useamman vuoden vanhempieni kihla- ja vihkisormukset, mutta sitten aloin pelätä niidenkin katoamista ja uusi risti korvasi hyvin tämän "kaulakoruriippuvuuden". Viime kesänä ostin sitten ristille kaveriksi pikkuisen kissafiguurin, ilmeisesti se oli alunperin kännykkään tarkoitettu koru. Tästä alkoi siis tämä pieni riipusten keräily!
Fabun kuoleman jälkeen ostin ensimmäisen kirjainkorun, F-kirjaimen, ja sen jälkeen vielä oman nimikirjaimenikin.



Kyseisiä kirjainriipuksia löytää meidän korkeuksillamme todella huonosti. Jotenkin olen tottunut viime vuosina siihen, että omalta kylältä on turha etsiä ensimmäisenä yhtään mitään. Nyt olen kuitenkin valmis muuttamaan mieltäni... Suuremmistakaan naapurikunnista tai -kaupungeista ei niitä nimittäin löytynyt, mutta kerrankin omalta paikkakunnalta!


Pienokaisten tultua päätin laajentaa riipusvalikoimaani, milläs muilla kuin kirjaimilla M, F ja E!
Esterille sain kirjaimen jo loppukesästä ja tänään kävin sitten ostamassa Felixin kirjaimen.

Nyt täytyy koettaa löytää vielä Magnuksen M, niin oma korusarjani on taas vähän aikaa kokonainen!

lauantai 15. tammikuuta 2011

Käveleekö lemmikkisi kadulla vastaan?

Aloin eilen illalla pohtimaan tätä oikein urakalla, että käykö kenellekään muulle koskaan samoin kuin minulle..?

Lemmikkimmehän ovat omalaatuisia kasvonpiirteiltään ja tietenkin muiltakin ominaisuuksiltaan. Aika harvoin, mutta joskus kuitenkin, huomaan, että joku ihminen muistuttaa erehdyttävästi jotakin tuttua eläintä. Näin kävi minulle taas hiljattain!

Normaalisti kun käyn kaupungissa, käyn samalla reissulla jossakin syömässä jottei heti kotona tarvitse alkaa muun puuhan ohella tekemään ruokaakin. Viime aikoina erääseen ravintolaan on tullut melko nuori, pikkuinen poika harjoittelijaksi. Ja ketäs tämä suloinen pikkupoika muistuttaakaan? No meidän Felixiä!

Nämä kuvat tulevat aina mieleeni, kun poika sattuu olemaan työvuorossa minun asioidessani;



Ihan samat kasvonpiirteet ja kaikki...
Olenkin ristinyt pojan mielessäni "Isoksi-Eeniskiksi" ;D

torstai 13. tammikuuta 2011

Nähdään taas, joulu!

Tähän aikaan vuodesta voinee jo paljastaa edellisen joulun korttimallit;


Ylempi korttimalli lähti yleisesti kaikille tutuille ja sukulaisille, alemmalla Tolkien-aiheisella korttimallilla tehdyt kortit lähti Konnun korttivaihtoon. Ajattelin alkaa väkertämään tämän vuoden joulukortteja jo nyt keväällä, kenties jo tässä kuussa. Ensi syksystä kun en tiedä, ja mieluummin teen aina etukäteen kuin kauhealla kiireellä marras-joulukuussa.

Ajattelin myös linkata mukaan kuvaa itsenäisyyspäivän kattauksesta. Tämäntyyppinen piti tulla joulupäivän kattauksesta viime jouluna, mutta kuten tiedättekin, ei siitä tullut sitten mitään.


Joulu-Magnus


ja puolivuotias Ester;

Olemme ottaneet osaa kahteen leikkimieliseen netti-kissanäyttelyyn. Parempana päivänä Felix treenasi kunnollisempaa näyttelyasentoa, ja tästä lähdetään sitä kehittämään (täytyy muistuttaa pidellyttä ukkia siitä, että laittaa paremmin omat kätensä piiloon ;) ):


Loppuun Magnus uskaltaa jo näyttää kieltä...


ja huiskuttaa hyvästit joululle!



perjantai 7. tammikuuta 2011

Käsityökissoja, Narnian tarinoita ja piirakkaa

Taiteellisesti poseeraava Felix,
hän osoittaa että on yhden lempinimensä veroinen!
(balettitanssija)


***

Meidän remmi kirjoittaa tällä kertaa mummolasta. Eilen kävin elokuvissa ja ravintolassa syömässä, kävin katsomassa uusimman Narnian. Pidin elokuvasta, mutta ihmettelen mikseivät vanhemmat oikeasti neuvo lapsiaan siinä, kuinka käyttäydytään tilanteissa joissa oikeasti pitäisi olla hiljaa tai hiljempaa. Minulla ei ole mitään lapsia vastaan ja ymmärrän että lapsista lähtee aina ääntä. Mutta kun muutama lapsi ensinnäkin luruuttaa lähemmässä puoli tuntia tyhjiä limumukejaan pillillä (siis siten että ryystät viimeiset tipat mukista, lähtee ihana riipivä ääni) niin siitä alkaa olemaan riemu kaukana. Jäät sulivat mielestäni surullisen hitaasti, jättiväthän ne lapsille enemmän hauskaa puuhaa. Sen jälkeen lapset alkoivat valittaa toisilleen suureen, normaalia puheääntä kovempaan ääneen siitä, miten "olisi pitänyt ostaa paljon enemmän mättöä". Se ei riittänyt että elokuvan alkupuolen ajan karkkipussia rutisteltiin kourissa ja välillä popcornejakin vissiin heiteltiin. Koko tämän ajan ilmeisesti näiden tyttölasten isä istui heidän vieressään, eikä kommentoinut lasten puuhia kertaakaan. Teki itseni mieli kommentoida...

Mummolassa pentuset mielivät tehdä samalla tavalla asioita mummon kanssa kuin kotona äidin kanssa. Seuraavissa kuvissa "etsitään neulepuikkoja ja neulotaankin":


***

En tiedä, minkä aikaa nyt tarkalleen ottaen olemme täällä. Tämä on oletettavasti viimeinen kevät jolloin voin olla vapaasti poissa kotoa pidempiä aikoja (=viikkoja) kerrallaan. Elän kuitenkin toiveissa, että saan viettää kunnollista kesälomaa edes jonakin lähikesänäkin ;)


Kunpa voisittekin nähdä, kuinka paljon tavaraa yhdellä ihmisellä ja kolmella kissalla voi ollakaan mukanaan! Palvelijan eli minun tavaramäärästäni voi aina tinkiä, muttei tietenkään herroin ja neitien! On tunnelia, hoitokassia, petiä ja lelua... Sekä ihan hurjat määrät sapuskaa!! Jo pelkkä kissojen matkaboksi on niin suuri että se vie auton takapenkistä kaksi paikkaa hyppien keikkuen.

Silloin kun pojat jo sirutettiin, meille annettiin muutamat "henkilötunnukset" siltä varalta, mikäli tarvitsemme kissoille omat passit ulkomaille matkustamista varten. Minun mielikuvissani tarvittaisiin varmaan yksi suuri yksityiskone jotta meidät saataisiin tavaroinemme ilmaan..!

***

Leivoin tänään lempipiirakkaani, parsakaali-tomaatti-kalkkunapiirakkaa. Se vie aina kielen mennessään!


Täällä kävi vieraita, "kakkosäiskäni" miehensä kanssa. Muuten päivä oli oikein mukava, mutta aamupäivästä Ester antoi taas ylen ja iltapäivän puolella Magnuskin. Nyt pelottaa, milloin Felix tekee saman. Ja tuleeko taas uudestaan tauti päälle... Hui!