torstai 4. maaliskuuta 2010

Piirasta ja kakkua

Me ollaan taas pojan kanssa lähdössä reissuun, alkaen huomisesta. Menemme talonvahdeiksi viikonlopun ajaksi. Talo on vanha ja metsän keskellä, mutta olen pari kertaa aiemminkin ollut siellä yötä pojan kanssa kahdestaan, joten ei pitäisi olla suurempaa hätää, kunhan muistan kuinka lämmitysjärjestelmä toimii.

Nyt olen hyysäillyt lähinnä kotona, ja innostuinkin kovasti Yhteishyvän Ruokamaailman ohjeista. Toista kokeilin lähestulkoon sellaisenaan, ja toista muokkasin tarpeiden mukaan.

Lohi-purjopiirakka


Tarvikkeet:

Pohja
100 g. margariinia
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3 rkl vettä

Täyte
150 g kylmäsavulohta
1 iso purjo
öljyä
1 prk ranskankermaa
1 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
n. 50 g sinihomejuustoa
tilliä
pippuria
chilikastiketta

Huuhtele ja suikaloi purjo. Kuullota parin minuutin ajan pienessä määrässä öljyä.
Suikaloi lohi. Voitele piirakkavuoka.
Sekoita taikinan kuivat aineet sekä voi keskenään. Lisää n. 3 rkl vettä ja sekoita taikina nopeasti.
Levitä taikina vuokaan ja täytä lohella sekä purjolla.
Sekoita ranskankerma, ruokakerma, kananmunat, sinihomejuusto, tilli, pippuri sekä chilikastike ja lisää täytteiden päälle.
Paista piirakkaa 200 asteessa n. puolisen tuntia.

Alkuperäiseen ohjeeseen tein muutoksia täytteeseen. Purjon täytyy todellakin olla iso, jotta sitä on riittävästi. Sinihomejuusto ja chilikastike ovat omaa lisäystäni sitten kokonaan. Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin lisäämään suolaa vielä täytteeseenkin, mutta huh, että se oli hivenen liikaa. Seuraavalla kerralla jätänkin sen tämän ohjeen mukaisesti kokonaan pois.

Valkosuklaa-sitruunakakku


Tarvikkeet

Pohja
½ pakettia Digestive-keksejä
margariinia

Täyte
4 liivatelehteä
2,5 dl kuohukermaa
2 tlk sitruunarahkaa
pari riviä sulatettua valkosuklaata
sokeria
vaniljasokeria
Pinnalle murskattua valkosuklaata
värikkäitä koristeita esim. karkkirakeita tai strösseleitä

Laita keksit vahvaan pakastepussiin ja murusta ne kaulimella.
Lisää joukkoon sopiva määrä rasvaa.
Laita muruseos irtokakkuvuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan.
Paloittele pari riviä valkosuklaata ja sulata se mikrossa. Anna jäähtyä hieman.
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ja tee muu täyte sillä välin.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokerilla ja vaniljasokerilla.
Vatkaa joukkoon jäähtynyt valkosuklaa sekä molemmat rahkatölkilliset.
Laita täyte jääkaappiin odottamaan.
Purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne pariin lusikalliseen kiehuvan kuumaa vettä. Jäähdytä.
Valuta liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon hyvin vatkaten.
Laita täyte muruseoksen päälle ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia.
Koristele valkosuklaalla ja jollain värikkäällä.

Tämä ohje muuttui alkuperäisestä valkosuklaa-lime-ohjeesta valkosuklaa-sitruunaksi, koska minulla ei ollut valkosuklaa-limerahkaa saatavilla. Jostain syystä kakku myös "repesi" valmistuttuaan, joten siitä syystä vain tekovaihekuva. Makua se ei kuitenkaan huonontanut!

Nyt pakkaamaan!

2 kommenttia:

LENNU kirjoitti...

Moikka Elina!
Valkosuklaa-sitruuna-kakku, ihanaa!!
Minä tein Pirkan ohjeiden mukaan jotain amerikkalaisia muffinseja, joihin tuli valkosuklaata ja tuorejuustoa koristukseksi päälle, niistä tuli ihan ihmeen kumimaisia, puolet kauemmin pidin uunissa kun eivät tahtoneet kypsyäkään!! En tee enää niitä.
No ehkä ne tulee syötyä, en raaskinut heittää poiskaan. Syötän vieraille, hih.

Kivaa reissua!

Elina kirjoitti...

Valkosuklaa ja sitruuna sopivat kivasti yhteen :)